sunnuntai 28. elokuuta 2016

#tie #dye #shirt

Viime keväänä koulussa kässätyönä oli paidan värjäystä, mikä innoitti samanlaiseen kokeiluun myös kotona. Kun vihdoin kaikki tarvikkeet oli hankittu niin tubetimme lisää ohjeita ja esimerkkejä niin, että minullekin olisi selvää mitä pitää tehdä.  

Tarvikkeiksi tarvitaan valkoinen t-paita, kangasväriä, kuminauhoja, kumihanskat ja muovipussi. Värijauheen veteen sekoittamista varten on hyvä olla vaikka pakasterasiat eri väreille, me ostimme lisäksi pienet muovipullot, mistä kaadoimme väriaineen kankaalle.

Kangas pyöritetään esim. helman kulmasta pyöreäksi "kakuksi" ja kuminauhat ympärille pitämään kakku kasassa. Jaoimme kakun kolmeen noin yhtä suureen sektoriin eri väreille ja kaadoimme molemmille puolille samaan kohtaan ko. väriä. Värjätty kakku muovipussiin kahdeksi päiväksi ja sen jälkeen huuhdellaan paitaa niin kauan kuin väriä ei enää lähde.

Jännä, mutta kiva projekti... ja olen niin ylpeä, miten hieno paidasta tuli!


 


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kuskus salaatti


Kuskus sisältää gluteenia, joten meillä harvoin valmistetaan siitä mitään. Nyt, kun puolet perheestä on kisamatkalla ja kotiinjääneet voivat gluteenia syödä niin teimme pojan kanssa yhdessä kuskus salaatin. Salatti sisältää kuskusin lisäksi punasipulia, paprikaa, kurkkua, tomaattia ja tonnikalaa.. minun salaattiannokseen lisäsin vielä aurinkokuivattuja tomaatteja, fetajuustoa ja korianteria.

Huomenna, viimeisenä lomapäivänä lähdemme stadiin katsastamaan uusia koulukenkiä ja -vaatteita, metsästämään Pokemoneja (kyllä, olen level 12) sekä syömään hyvin... Fafa's on harkinnassa. :)



perjantai 12. elokuuta 2016

Kasvisruokaa


Olin miettinyt pitkään kokeilla soijarouhetta jauhelihan sijaan... en vain saanut aikaiseksi tutustua minulle uuteen raaka-aineeseen. Keväällä rohkenin ostaa tummaa soijarouhetta ja muutaman viikon mietinnän jälkeen tein ensimmäisen makaronilaatikon. Perhe ei huomannut jauhelihan vaihtuneen soijaan, vaikka yritin kysellä miltä maistuu... "hyvältä maistuu" -kommentteja tuli kaikilta. 

Myös perinteinen spagetti bolognese onnistuu soijarouheesta. Kätevintä on, että aina löytyy kaapista jotain, mistä valmistaa nopsasti ruokaa. Itse tykkään ensin työstää soijarouheen lisäämällä rouheen sekaan vettä ja mausteet (runsaasti), kun rouhe on pehmentynyt käsittelen sitä kuin jauhelihaa... esim. paistan pannulla sipulin kanssa ja lisään tomaattikastikkeen.



keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kana-chorizopata


Tätä pataruokaa sain maistaa ihanan ystäväni luona espanjassa ja muutaman kerran olen sitä itsekin tehnyt. Resepti löytyy (click) ystäväni ruokablogista, Annin ruokaherkut.

Voihan pataruokaa kuvailla sanoilla "samettisen pehmeä maku"? Jouduin jättämään pois muutaman mausteen, ne tulisimmat, mitä ohjeessa on... puolitoista tuntia uunissa hauduttamista. Nam!

Pataruuat ovat arjen pelastajia, niistä riittää syötävää kahdeksi päiväksi ja töihin evääksi... harmillisesti vain pataruokia tulee tehtyä hyvin harvakseltaan. Tunnustuksena täytyy sanoa, että en osaa tehdä mureaa karjalanpastia tai muita punaisen lihan pataruokia ja siksi ne ovat jääneet paitsioon meidän keittiössä. Lähinnä meillä tehdään pataruuat valkoisesta lihasta, meidän perheen kestosuosikki on Ranskalainen kanapata, ohje siihen löytyy tämän postauksen kautta (click).




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Sitruuna-ricottapalat

Sokerihammasta kolotti ja se piti taltuttaa leipomalla. Ajattelin kokeilla Soppa365 sivuston reseptiä (click), tosin joudin hieman soveltamaan ja korvasin osan mantelijauheesta perus vaalealla gluteenittomalla jauholla. Ricotta juuston kanssa piti hetken ihmetellä, miten pieneksi sen paloiksi sen murentaa taikinan joukkoon... ricotta juusto ilmeisesti taittoi liiallisen makeuden piirakasta.

Marenkia metsästin kolmesta lähitienoon kaupasta ja prinsessamarenkia ostaessani kassaneitikin ilahtui, kun heiltä tämä tuote löytyi.

Jännä juttu, en osaa antaa mielipidettä onko tämä piirakka hyvää... palat ovat kyllä suussa sulavia!




perjantai 5. elokuuta 2016

Kesäkeitto

Kesäkeitto jakaa mielipiteitä... meillä tästä keitosta tykätään. Minun kesäkeitto-ohjeessa liemi maustetaan suolan lisäksi sulatejuustolla, mikä tekee mausta täyteläisemmän kuin maito. Hyvän kesäkeitosta tekee myös sopivan kypsäksi keitetyt raaka-aineet. 

Ja tänään keitto sai mausteeksi myös yrttitahnaa, minkä ohje löytyy edellisen postauksen yhteydestä... toimii myös kesäkeiton mausteena. Suosittelen!




keskiviikko 3. elokuuta 2016

Välimerellinen kalakeitto ja yrttitahna

Lomalla jaksan hieman enemmän panostaa uusien reseptien testaamiseen. Makaroonilaatikkoa tarjoiltiin eilen, joten tänään oli se testailupäivä. Tämän välimerellisen kalakeitto resepetin löysin uusimmasta Pirkka-lehdestä. Hieman jouduin raaka-aineita muuttamaan, kun kirsikkatomaatit olivat jääkaapista hävinneet... ja kyllä perunaa tarvitaan ruokaisaan kalakeittoon.

Yrttitahna on ihana lisä liemeen, kun sen sen lautasella sekaan sekoittaa, nam!




Ohje: 
lohta
2 -3 nippusipulia
fenkolia
perunaa
porkkanaa
kukkakaalia
kalafondia
suolaa
2 laakerinlehteä
mustapippuria
1 rkl sitruunanmehua
tilliä

Kuullota sipuli ja fenkoli pannulla. Kaada kattilaan ja keitä perunoiden kanssa noin 5 minuuttia, lisää fondi, suola, laakerinlehdet ja mustapippuri. 
Lisää porkkana-nauhat ja pieneksi paloiteltu kukkakaali. Keitä lisää noin 5 minuuttia. Lisää lohi, sitruunanmehu ja tilli. Anna hautua noin 10 minuuttia.

Yrttitahnan ohje:
1/2 ruukkua basilikaa
1/2 ruukkua persiljaa
1 rkl kapriksia
1/2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
1 rkl sitruunanmehua
1 valkosipulinkynsi

Hienonna ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.