maanantai 31. maaliskuuta 2014

Avokado addikti...

... no, ei nyt sentään! Huomaan kuitenkin ostavani avokadoa säännöllisesti. Nyt suurinta herkkua on avokadoa leivän päällä. Oleellista on myös, että leivän päällä on Oivariinia... lapset ovat minut tutustuttaneet tähän leviteherkkuun ja Flora on saanut väistyä. 

Vihersmoothie-juomia teen vieläkin viikottain... ei ihan joka päivä kuitenkaan. Väsymys on alkanut helpottamaan, aurinkoiset päivät piristävät ja pitävät hyvän mielen korkealla. 





sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sunnuntaiherkku

Meillä on vielä hieman mustikkaa pakastimessa ja leivoin mustikkakermaviilipiirakan. 3/4 piirakasta tuli meillä syötyä niin hätäisesti, ettei piirakka ehtinyt kunnolla jähmettyä… malttamattomia olemme! Pohjana toimi monessa piirakassa käyttämäni ohje gluteenittomalle murotaikinalle täällä.





Loput piirakasta säästämme pojalle, joka tänään on pitänyt paastopäivää vatsataudin takia… nähtäväksi jää kiertääkö tauti koko perheen. Minulla on ensiviikko sen verran kiireinen, ettei oikein olisi aikaa sairastaa… peukut pystyyn!




lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hei taas

Blogihiljaisuus on toivottavasti nyt selätetty… kiire on pitänyt blogin hiljaisena! Kummasti loma ja työmatka sotkee tätä kivaa harrastusta. 

Tosin pieni kiire pitää minut virkeänä ja asioiden unohtelu ja pieni sekoilu vain naurattaa… tänään tanssitunnilla hörpin vettä jonkun toisen juomapullosta... tunnustin tekoni!

Tänään sain myös syyn olla tekemättä kotitöitä, kun kutsuin luoksemme amerikkaisen kollegan, joka viettää myös viikonlopun Suomessa. Hauskaa miten sitä riittääkin juttua koko päiväksi niin perheistämme kuin hieman työasioista. Kiva aurinkoinen päivä!





keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Lomakuulumisia

Kun päivät viettää rinteessä ei montaa kuvaa kameralla ehdi ottamaan… hätäisesti olen parkkiksella yrittänyt saada edes muutaman kuvan. :) Neidin kännykkä on ollut hieman ahkerammassa käytössä ja Instan puolella löytyy muutamia selfie-kuvia.

Kaksi päivää on paistanut aurinko, mutta tänään tuprutti lunta koko päivän. Tosin ihan kiva oli rinteitä tulla alas uuden lumen pöllytessä. Ruuhkaa rinteissä ei ole ollut… tänään sain ihan itekseni laskea Jukulautastreet:n viereistä rinnettä, kun muut harjoittelivat hyppyreissä.

Näissä merkeissä vielä muutama päivä… ihan liian nopeasti nämä päivät kuluvat!



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Talvilomalla

Ajoimme tänään Tahkolle viettämään viikon talvilomaa. Hieman minua jännitti tarvitseeko suksia ottaa mukaan laisinkaan, mutta mökin vieraskirjassa kehuttiin rinteiden loistavasta kunnosta viime viikolla. Ja säätiedote lupaa aurinkoisia pakkaspäiviä ensi viikolle. Jotenkin epätodellinen olo, että olemme lomalla… nipistän kohta itseäni! :)

Ajomatkan jälkeen oli hieman päästettävä ylimääräinen energia ulos tuulisella järven jäällä… mun suloiset touhuajat.




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Onneksi On -perinteinen puhdistuskivi

Perusviikkosiivous muuttui rasvapölyn poistamiseksi keittiönkaappien päältä … pölyhuiska tai imurointi ei auttanut tässä tehtävässä, muistin puhdistuskiven ja yritin jynssätä rasvapölyä sillä pois. Keikuin keittiötason päällä ja pyysin miestä huuhtelemaan puhdistussienestä rasvat pois, ei lähtenyt…. mutta mies lähti Valtsusta hakemaa kunnon puhdistusainetta. Yritin käyttää ekologista puhdistusainetta, ja jos rasvapölyä olisi ollut vähemmän niin ehkä olisin pärjännyt puhdistukivelläkin.

Nyt on kaappienpäälliset puhtaat ja minulla hyvä mieli... vaikkakin tänään pitäisi enemmänkin keskittyä pakkaamiseen ja miettimään, mitä tarvitsemme mukaan viikon lomalle.

Ihanaa lauantai-iltaa!





sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Vihersisustaminen osa2

Sen verran innoissani olen näistä uusista kasveistani, että tämäkin postaus on niistä. Yhden uusista viherkasveista laitoin Normann Copenhagenin Lighthouse - lyhdyn sisään ja minun silmään näyttää kivalta. Pärjääkö kasvi tuolla sisällä jää nähtäväksi, kovasti yritän sitä muistaa kostutella suihkepullolla. 

Yhden kasveista olen unohtanut lätkäkassin taakse ja tavoitteena on istuttaa se ruukkuun 
t ä n ä ä n ja laittaa tuokin kasvi jonnekin näkyvämmälle paikalle tuomaan iloa.

Yksi viikko vielä töitä ja sitten alkaa LOMA, mikä tulee niin tarpeseen niin kuin aina. Nyt nauttimaan aurinkoisen sunnuntain keväisestä säästä. Mukavaa loppupäivää!





keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Vihreää

Olen kaivannut viherkasveja kotiimme… edelliset viherkasvini eli isot Anopinkielet, jotka luulin kestävän huoletonta hoitamista mätänivät juurista. Nyt en laittanut isoa rahallista panosta viherkasveihin vaan ostin muutaman pienemmän kasvin tuomaan kevään pian kenties alkavaa vehreyttä sisälle.

Vihersmootie innostus jatkuu ja kaupasta kannan kotiin kaikkea ihanaa tuoretta vihreää… mies totesi viikonloppuna jääkaapin avattuaan: "sä siis kävit kaupassa, mutta eihän täällä ole mitään syötävää!" <3






sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Macarons

Neiti halusi tehdä eilen näitä herkullisia pikkuleivoksia… en laittanut pahakseni! 

Hieman ovat röpelöisiä, kun emme löytäneet hienomanpaa mantelijauhoa/jauhetta ja pursotinkaan ei ollut sileäreikäinen… mutta muuten hyvin onnistuivat ensikertalaiselta ja maukkaita. Täytyy yrittää löytää hienojauheisempaa mantelijauhoa ja vaaleanpunaista tomusokeria seuraavaan leivontakertaan… macarons ovat minun suurinta herkkua ja neiti saa kyllä hioa taitoaan näiden tekemisessä. Itse olen myös joskus leiponut tätä herkuleivosta hieaman erireseptillä täällä. <3

Tänään onkin vuorossa neidin ratsastuskisat, joten minä lähden nyt kentän laidalle jännittämään!

Makeaa sunnuntaita!





lauantai 1. maaliskuuta 2014

Vihersmoothie

Väsymys on viime viikkoina ollut sitä luokkaa, että ajattelin tehdä pienen piristysjuoman… kulkisiko koneisto kohta hieman paremmin? Voi olla, että tämä väsymys liittyy pari viikkoa sitten olleeseen flunssaan, niin kuin jälkitautina. Tämä viherjuoma pitää sisällään kookosöljyä, salaattia, avokadon, kiivin, banaanin ja tuoretta inkivääriä sekä vettä. Inkivääriä laitoin reilusti ja sen maku tulikin voimakkaasti läpi… mutta minä tykkäsin, neiti ei!

Jotta terveysboostaus olisi astetta täydellisempi niin juoman kanssa murustelin täysjyvänäkkileipää, missä mukana on juustoa ja kurpitsansiemeniä. 

Meillä alkaa töissä ensiviikolla kiva terveyskampanjahaaste, johon liittyy liikunta, vähentää makean syöntiä ja juoda vähintään 1 litra päivässä vettä, kiinnittää huomiota ruokailuun ja nukkumiseen sekä yrittää olla max. 1 tunti päivässä työajan ulkopuolella "on-line" tai telkkarin ääressä. Viikottain on myös erikoishaasteita. Tähän haasteeseen pääsee myös perheenjäsenet mukaan ja niinkuin jokaisessa haastessa myös tässä on arvontoja motivoimassa osallistumaan… meidän perhe osallistuu ainakin!