lauantai 23. helmikuuta 2013

Koiruuksia

Tänään olen saanut liikuntaa... ensin kävin hiihtämässä perinteisellä tyylillä 18km ja myöhemmin päivällä kävimme ulkoiluttamassa ihanan ystäväni ihania koiria. Pojan ja koirien kanssa teimme hankiharjoituksia eli kävelimme lumessa pieniä polkuja pitkin peltojen halki... oli muuten hikistä hommaa. Ainakin minä ja poika ollaan ihan puhki vieläkin!

Meillä on ollut "suuri koirakeskustelu" kotona jokin aika sitten ja pojalla on ihan mahdoton hinku saada koira. Koska meillä perheen aikuisilla molemmilla on allergia emme ole valmiita ottamaan koiraa tai muitakaan kotieläimiä. Lapset on kyllä googlettanut koirarotuja, jotka on todettu olevan sopivia allergia-perheeseen, mutta silti... meille ei tule koiraa!

Nyt herkkujen kimppuun... makeaa lauantai-iltaa!






1 kommentti:

  1. Täällä kaksi onnellisen väsynyttä koiruutta :-) Koirakuumetta saa helpottaa (vai pahentaako se), tulla näitä hoivaamaan ihan milloin vain.

    VastaaPoista